Tästä päästäänkin postauksen varsinaiseen aiheeseen, eli meidän hääteeman esittelyyn. Teema käykin ilmi jo postauksen otsikosta, eli vintagehenkeä ja musiikkia olisi tarkoitus yhdistellä sopivan tyylikkääksi kokonaisuudeksi. Tässä muutama inspiraatiokuva mitä löysin otsikon hakusanalla googlesta:
Kuvista näkee myös haaveilemaani värimaailmaa, eli shampanjan, beigen, vanhan roosan ja ivoryn sävyjä, helmiä, timantteja ja pitsiä. Tykkään tuommoisista harmonisista, vaaleista väreistä myös sisustuksessa joten ne oli myös hääteemaan luonnollinen valinta. Musiikki valikoitui teemaksi, koska mies soittaa kitaraa ja musiikki on hänelle muutenkin tärkeää. Itse pidän kyllä itseäni erittäin epämusikaalisena, mutta olen kiinnostunut historiasta ja vintage-henkisistä jutuista, joten teemassa on jotain molemmille :D Oikeastaan idea tähän teemaan lähti tästä:
Tämä on sitten ihan itse otettu kuva kyseisistä nuoteista, en saanut ihan tarkkaa :( |
M oli saanut tai löytänyt jostain nipun tuommoisia oikeasti vanhoja, kellastuneita nuotteja ja niitä katsellessa sain idean myös hääteemaksi. Aluksi teemana oli siis vanhat nuotit, mutta tuolla vintage music wedding-hakusanalla löytyy paljon paremmin ideoita ja se ehkä muutenkin selittää teemaa vähän paremmin :D Olin aikaisemmin ehdotellut monenlaisia väriteemoja (joihin usein liittyi vaaleanpunainen jotenkin...), mutta M ei vaikuttanut ollenkaan kiinnostuneelta, vastaukset oli jotain tyyliin "ihan sama, suunittele sinä mitä haluat". Sitten kun esitin idean tästä nuotti/musiikkiteemasta M innostui heti ja on ollut paljon kiinnostuneenpi kaikesta häihin liittyvästä. Olen kyllä itsekin tyytyväinen, tämä on paljon enemmän meidän tyylinen kuin joku vaaleanpuna-ruskea väriteema (vaikka ei siinäkään mitään vikaa ole). Suunnittelusta tuli kerralla paljon kiinnostavampaa kun on mieleinen teema jonka mukaan suunnitella :)
P.S. Vau, jo kolme lukijaa :)
Onpa ihana idea! :)
VastaaPoistaKiitos, niin minustakin :)
PoistaKuulostaa ihan loistavalta idealta! :)
VastaaPoistaMeidän häät, sitten joskus, tulee olemaan ehdottomasti vintage-henkiset!
Luulin katsoneeni blogin läpi etsien teemaa, mutta onkin mennyt ohi tämä postaus. :) Vintage teema tulee varmasti sopimaan teille ja siihen löytää paljon eri vaihtoehtoja. :)
VastaaPoista