Vuosipäivää vietettiin rennoissa merkeissä. Käytiin ulkona syömässä oikein pitkän kaavan mukaan ja M oli käynyt hankkimassa minulle punaisia ruusuja, yhden jokaista yhteistä vuotta kohti <3 Olin tosin edellisenä päivänä vihjaillut että kukat ois kivoja, mutta ihana yllätys silti. Lisäksi M oli ostanut pullollisen ihan oikeaa shampanjaa, jota oli tarkoitus juoda illalla, mutta pullo olikin korkkivikainen :(
Juomatta jäänyt shampanja ja juoduksi tullut kuohuviini. |
Häihin liittyen tuli myös muutama muu idea, muun muassa musiikin, paikkakorttien ja hääkarkkien suhteen. Itse olen ollut sitä mieltä ettei erillistä hääkarkkia välttämättä tarvitsisi ollenkaan, koska ne jää helposti jonnekin pöytälaatikkoon kuivahtamaan kun ei niitä raaski syödä. M kuitenkin haluaa välttämättä hääkarkit, ja keksittiinki loistava idea niitä varten, nimittäin Apteekkarin salmiakki! Olin ostanut päivällä pussin niitä, ja siinä napostellessa tuli mieleen että ne sopisi meidän hääkarkeiksi täydellisesti :) Minä rakastan kaikkea salmiakkia, ja nuo on varmasti salmiakeista parhaita. Lisäksi olen tuleva proviisori (ehkä joskus jopa apteekkari?!), ja nuo salmiakit maistuu hyvin M:llekin. Testattiin, mille salmiakit näyttää tulitikkurasiassa, jota voisi hyvin käyttää karkkirasiana kun vähän koristelisi:
Hääkarkkirasia?! |
Se epäonninen pullonkorkki, josta saatiin myös idea häitä varten :) |
Mietityttää myös, milloin noita paikkoja voisi alkaa varailemaan, nauraako ne meidät pihalle jos aletaan kyselemään paikkaa ja kirkkoa yli vuosi ennen häitä? Jos häät järjestettäisiin täällä Kuopiossa niin paikan varaamisella alkaisi jo olla kiire, mutta kun kyseessä on tuommoinen pikkupaikkakunta niin on vaikeampi arvioida. Toisaalta pelottaa ettei saadakaan haluamaamme päivää ja vihkiaikaa jos päätöstä venyttää kovin pitkään. Ihan tarkkaa päivää ei tosin ole vielä päätetty, eikä toukokuu taida onneksi sitä ihan vilkkainta sesonkiaikaa olla. Olisi mukava päästä katsomaan paikkoja kun maassa ei ole enää lunta, koska ympäristö merkitsee minulle aika paljon, joten ehkä päätetään asia vasta sitten.. Kevät, tule jo! Olisi ihanaa saada jotain konkreettista tehtyä ja päätettyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti